Sairaalasta kotiuduin 3.helmikuuta vuonna 2012 joten tulihan siellä melkein 3 viikkoa maattua. Olin niin onnellinen päästessäni kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan, ja mikä tärkeintä näin taas oman kissani jota oli ollut aivan valtava ikävä. Vaikka ajatukset syövästä pyörivätkin päässä melkein jatkuvasti, olin saanut jo käännettyä ajatukset myönteisiksi. Olinhan käynyt jo lapsuudessa samat asiat läpi. Olin 9-vuotias kun nilkastani löytyvä patti todettiin syöpäkasvaimeksi. Sen takia varmaan osasin ottaa tilanteen nyt rauhallisen myönteisesti... Tottakai valehtelisin jos väittäisin etten olisi yhtään ainutta kertaa pelännyt. Olen itkenyt monet itkut, mutta kyyneleiden jälkeen elämä näyttää taas aina valoisammalta ja kyyneleet huuhtovat jotenkin aina ikävät ajatukset pois. Sitten voi taas hengittää syvään ja todeta että elämä jatkuu!

17 helmikuuta sitten olikin ensimmäinen kerta kun menin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Siellä juttelin naistentautien erikoislääkärin sekä kirurgin kanssa ja tottakai siellä tehtiin myös gynekologinen tutkimus. He kysyivät minulta, että haluaisinko leikkaukseen vai että syöpää yritettäisiin hoitaa jollain muulla tavalla. Sanoin heti, että leikkaus ei tule kysymykseen koska se olisi niin lopullista enkä voisi saada enää omia lapsia. He olivat hyvin ymmärtäväisiä vaikka sanoivatkin, että eivät voi luvata etteikö leikkaus tulisi ainoaksi vaihtoehdoksi jossain vaiheessa. Mutta nyt kokeiltaisiin hormonihoitoja, koska niillä on kuulemma saatu hyviä tuloksia varsinkin Aasiassa. Niinpä minulle määrättiin suun kautta otettavia hormonilääkkeitä sekä sokerilääkkeitä(metformin) jotka kuulemma auttavat pitämään kohdun limakalvon ohuena. Näillä lääkkeillä kokeiltaisiin ensiksi alkavatko ne vaikuttamaan ja millä tavalla!!!