Kerronpa tähän näin aluksi vähän tarinaani. Tarina alkoi 15 tammikuuta 2012. Mulla oli ollut vasen käsi jo viikon verran kipeä ja turvoksissa. Jostain syystä en osannut ajatellakaan, että kyseessä voisi olla jotain vakavaa ennenkuin käsi oli sormia myöten niin turvoksissa, että se oli jo melkein kivikova. Terveyskeskuksen nuori naislääkäri kertoi heti, että todennäköisesti kyseessä on laskimotukos, elikä siis veritulppa. Hän olisi passittanut minut samantien sairaalan ensiapuun, mutta tottakai itsepäisenä naisena sanoin meneväni vasta seuraavana aamuna koska nyt oli jo sunnuntai-ilta.

Aamulla sitten menin ensiapuun ja siellähän se sitten todettiin käden ultraäänen jälkeen, että kyseessä tosiaan oli laskimotukos. Ja verikokeista ilmeni myös se, että hemoglobiini oli vain vähän päälle 50. Siitä sitten alkoi matka osastolle, jossa aloitettiin lääkitys ja alettiin tutkia mistä matala hemoglobiini johtuu. Gynekologi teki pari päivää osastolle tuloni jälkeen tarkastuksen ja siinä ilmeni, että kohdun limakalvo oli todella paksu. Hän otti näytteen ja yritti kyllä rohkaista että minun ikäisellä naisella ei yleensä ole aihetta huoleen mutta tutkitaan nyt varmuuden vuoksi. Vajaan viikon päästä siitä hän tuli osastolle huoneeseeni kertomaan, että näytteen mukaan minulla olisi syövän esiaste. Hän sanoi, että sitä seuraavana päivänä tehtäisiin kaavinta ja otettaisiin tarkemmat näytteet. Kaavinta tosiaan tehtiin, ja samalla minulle laitettiin hormonikierukka. Muutama päivä siitä, tämä gynekologi tuli kertomaan lopulliset tulokset! Ja ne eivät olleet mitään kaunista kuultavaa. Kaavinnan näytteet olivat paljastaneet vain entistä rumemman totuuden, joka oli se että esiasteen lisäksi limakalvosta oli löytynyt myös varsinaista syöpäsolukkoa. Hän ehdotti, että minua alettaisiin syövän tiimoilta hoitamaan Tampereella, koska siellä olisi syöpään erikoistuneita naistentautienlääkäreitä. Ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin!!

Näin siis tämä minun tarinani alkoi, ja tulen kertomaan kyllä paljon lisää mitä tässä sen jälkeen on tapahtunut ja päivittelemään kuulumisia tasaisin väliajoin. Mutta sen minä sanon, että masentavaa blogia tästä ei saa tekemälläkään. Joten jos luulit, että tulet näkemään vain valittamista ja kyyneleitä niin olit väärässä. Elämä on ihana asia, oli siinä sitten sairaus mukana tai ei. Ja niinkuin blogin nimikin sen kertoo, niin tämä kohtusyöpä se on minun kaverini ja opettanut minulle aivan korvaamattomia asioita. Mutta niistä asioista kerron myöhemmin!:)